Kilpailumuoto
Kilpailu järjestetään avoimena, 2-vaiheisena kansainvälisenä arkkitehtuurikilpailuna. Osallistumisesta kiinnostuneiden tulee ilmoittautua kilpailuun verkkosivuilla olevalla ilmoittautumislomakkeella.
Ensimmäisen vaiheen ehdotuksista tuomaristo valitsee toiseen vaiheeseen jatkokehitettäväksi 6-8 parhaaksi arvioimaansa kilpailuehdotusta.
(Mikäli kilpailun ensimmäinen vaihe tuottaa muista ehdotuksista selkeästi parhaana erottuvan ehdotuksen siten, että toisen vaiheen järjestäminen ei ole tarkoituksenmukaista, tuomaristo voi päättää, että kilpailun toista vaihetta ei järjestetä.)
Kilpailun aikataulu
Kilpailun ensimmäisen vaiheen kilpailuaika on 5.1.2012 – 16.4.2012. Jatkoon valittavien työryhmien yhteyshenkilöille ilmoitetaan kilpailun 2. vaiheeseen valituksi tulemisesta arviolta syyskuussa 2012. Samalla työryhmiä pyydetään toimittamaan täydentävät dokumentit 2. vaiheen kelpoisuusehtojen täyttymisen osoittamiseksi.
Tuomaristo julkistaa kilpailun verkkosivuilla jatkoon valittavat ehdotukset ja näiden jatkosuunnitteluohjeet arviolta syys-/lokakuussa 2012.
Välittömästi tämän jälkeen käynnistyy 3-4 kuukauden pituinen kilpailun toinen vaihe jatkoon valituille kilpailijoille.
Tuomaristo pyrkii ratkaisemaan kilpailun toisen vaiheen keväällä 2013 siten, että kilpailun tulokset ovat julkistettavissa kesäkuussa 2013.
Kilpailukieli
Kilpailuasiakirjat ovat suomeksi ja englanniksi. Suomenkieliset kilpailuasiakirjat ovat alkuperäisiä ja ensisijaisesti noudatettavia englanninkielisiin käännöksiin nähden.
Kilpailutehtävän esittelytilaisuus sekä vastaukset kilpailua koskeviin kysymyksiin ovat englanninkielisiä.
Kilpailuun ilmoittautumiseen liittyvät asiakirjat sekä kilpailuehdotukset on laadittava suomen tai englannin kielellä.
Palkinnot
Kullekin 2. vaiheeseen valitulle, kilpailuohjelman sekä jatkokehittelyohjeiden mukaisen, tuomariston hyväksymän kilpailuehdotuksen 2. vaiheessa laatineelle työryhmälle maksetaan 25.000 €.
Tämän lisäksi jaetaan
1. palkinto 50.000 €
2. palkinto 37.500 €
3. palkinto 25.000 €
Palkinnot (yhteensä 262.500 – 312.500 €) maksetaan kilpailun 2. vaiheen ratkettua.
Mikäli tuomaristo päättää, että kilpailun 2. vaihetta ei järjestetä, kilpailun 1. vaiheen ratkettua maksetaan yllämainitut 1., 2. ja 3. palkinnot (yhteensä 112.500 €).
Tuomaristo voi yksimielisellä päätöksellä jakaa palkintoihin varatun summan toisinkin Suomen Arkkitehtiliiton kilpailusääntöjen edellyttämällä tavalla. Lisäksi tuomaristo voi halutessaan jakaa kunniamainintoja.
Kilpailuehdotusten arviointi
Arvioinnin suorittaa tuomaristo, johon kuuluvat:
Helsingin kaupungin edustajina
- Tuula Haatainen, apulaiskaupunginjohtaja, pj
- Maija Berndtson, kirjastotoimen johtaja, Kaupunginkirjasto
- Tuomas Rajajärvi, virastopäällikkö, Kaupunkisuunnitteluvirasto
- Irmeli Grundström, hankepäällikkö, Kiinteistövirasto
- Jarek Kurnitski, johtava asiantuntija, Sitran Energiaohjelma
- Tuuli Mattelmäki, vanhempi tutkija, TaT, teollinen muotoilu, Aalto-yliopisto (palvelumuotoilun asiantuntija)
- Mauri Ylä-Kotola, Lapin yliopiston rehtori, professori, FT
Opetus- ja kulttuuriministeriön edustajana
- Riitta Kaivosoja, ylijohtaja
Suomen Arkkitehtiliiton SAFA:n nimeämänä edustajina:
- Käpy Paavilainen, arkkitehti SAFA
- Vesa Oiva, arkkitehti SAFA
Tuomariston ulkopuolisiksi, kansainvälisiksi asiantuntijoiksi on nimetty arkkitehti Kjetil T.Thorsen (arkkitehtitoimisto Snøhettan johtaja) sekä kirjastoalan asiantuntija Rolf Hapel (Aarhusin kirjaston johtaja). Lisäksi tuomaristo tulee kuulemaan ainakin kustannusasiantuntijaa (laajuus- ja kustannusvertailut) sekä tarpeen mukaan teknisiä asiantuntijoita (energia- ja materiaalitehokkuus, tekninen toteuttamiskelpoisuus, palotekniset asiat ja akustiikka). Tuomaristolla on oikeus käyttää myös muita ulkopuolisia asiantuntijoita ehdotuksia arvioidessaan. Ulkopuoliset asiantuntijat eivät osallistu päätöksentekoon.
Tuomaristo nimeää työskentelynsä tueksi valmistelevan työryhmän, jossa on sekä tuomariston jäseniä että ulkopuolisia asiantuntijoita.
Molempien kilpailuvaiheiden arvostelun alkaessa kilpailuehdotukset asetetaan julkisesti nähtäville, kilpailun toisessa vaiheessa myös sähköisesti kilpailun www-sivuille. Ainakin kilpailun toisessa vaiheessa kansalaisille annetaan ehdotusten kommentointimahdollisuus. Yleisöpalautteesta ja keskusteluista laaditaan yhteenveto, joka toimitetaan tuomaristolle tiedoksi.
Tuomariston sihteereinä toimivat johtava suunnittelija Hanna Aaltonen, Kaupunginkirjasto, hankesuunnittelupäällikkö Kimmo Tähtinen, Helsingin kaupungin rakennusvirasto sekä hankekehitysasiantuntija, arkkitehti Päivi Etelämäki, Pöyry Finland Oy. Sihteerit eivät osallistu kilpailun arvosteluun.

